Alkuvuosi 2020

Hommat jatkuivat työhuoneella joululoman jälkeen entiseen tahtiin. Työn alla on ollut erilaisia projekteja lateksivaatteista serverien pystyttämiseen. Näitä sivuja olen myös työstänyt pinnan alta. Nykyään ne pyörii Suomessa sijaitsevalla palvelimella (aikaisemmin Saksassa).

Heti tammikuussa saatiin Teperiituksen kanssa tänne seuraksi työharjoittelija Marjo. Marjo sattuu olemaan myös meidän isosisko. Se oli kiva ajanjakso kun kaikki siskokset oli pitkästä aikaa saman katon alla puuhastelemassa. Työhuoneemme sai sinä aikana mm pienen putiikki osion ja mukavan taukotilan uudelleen järjestelyn ansiosta. Tänne ilmestyi myös iso kasa scrunchieita kun Teperiitus ja Marjo pystyttivät tehtaan.

Vuosi jatkuu kevättä kohti. Uusia tuotteita on tulossa myyntiin kevään aikana. Korona pandemia saattaa tosin hidastaa tekemistä hieman. Nähtäväksi jää millaiseksi arki muodostuu tässä uudessa tilanteessa.

Uusi tuote… Kauluri #1

Kauluri #1 on lisätty tuotteisiin. Se on 0.8mm paksusta lateksista valmistettu kauluri jota on mukava käyttää pidempiäkin aikoja. Tulossa on myös trimmillinen versio.

Onezille & Teperiitus – 1. vuosi

Vuosi sitten muutettiin pikkusiskoni (Teperiitus) kanssa pienestä kellariloukosta hieman isompaan ja juuri uusittuun työtilaan Helsingin Vallilassa. Kellari tosin sekin, mutta ei tunnu enää loukolta vaan oikein viihtyisältä työhuoneelta josta löytyy kaikki perus mukavuudet, kuten suihkullinen vessa ja keittiö.

Vanha Kellariloukko
Uusi työhuone
Uusi työhuone

Alkuun aika meni sisustukseen ja tavaroiden järjestelemiseen. Uudet huonekalut löytyivät facebookin kierrätys ja roskalava ryhmistä pienellä hinnalla tai ilmaiseksi. Suosittelen muuten lämpimästi kaikille sitä vaihtoehtoa jos aloittelee firmaa tms.. säästyy rahat tärkeämpiin asioihin ja samalla auttaa hieman ympäristötaakan kanssa kun ei kuluta aina uutta.

Työhuone tuntuu muuttuvan sitä mukaa kun kasvetaan ja kehitytään. Jännityksellä odotan mitä seuraavan vuoden aikana tapahtuu ☺️.

Maya Bra

Aloin aikani kuluksi testailemaan Maya Bra kaavaa. Kivaltahan ne näyttää. Vaikka vähän joutuu kaavaa modailemaan lateksia varten. 0.6mm 4D lateksi käytössä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

En ole vielä päättänyt miten teen olkaimet. Joku säädettävä olis ihan kiva 🤔

Maya Bra pattern
https://afiatelier.com/allpatterns/maya-bra/

Sivuston teema on päivitetty!

Päivittelin sivuston teeman uuteen. Nyt on käytössä oma koodi, yay! Se on vielä hieman keskeneräinen joten hassuja juttuja voi tulla vastaan. Värit ovat myös ‘jotain sinne päin’.


Uusi leikkauspöytä

Siskon kanssa askarreltiin uusi isompi pöytä kankaiden leikkausta varten. Materiaalit löytyivät jälleen omasta takaa (toimistopöydän levy ja jalat, sohvanjalat ja laminaattia).. joten hinnaksi tuli aina niin kiva 0€ 😊.

Samalla saatiin mukavasti lisää säilytystilaa jolle onkin paljon tarvetta.

Nyt se on valmis.. vihdoin.

Tai no, melkein valmis. Imurille pitäisi vielä askarrella suutin että saa palokaasut suodatettua pois. Mutta muuten laserleikkuri on viimein asennettu paikoilleen.. jee! 😊