Avainsana: mielenterveys
Vuosi 2023
Henkilökohtaisia haasteita
Vuosi 2023 osoittautui hieman hankalaksi. Alkuvuosi alkoi hyvin ja sain mukavasti asioita etenemään. Alkukesästä otin työn alle koodausprojektin joka osoittautui paljon työläämmäksi mitä olin ennakoinut. Se valmistuikin vasta elokuussa ja jouduin lepäämään sen jälkeen melko pitkään uupumuksen takia. Loppuvuodesta olen yrittänyt päästä takaisin vauhtiin mutta joudun edelleen hieman jarruttelemaan ja kuuntelemaan kehoa/mieltä.
Vuodenvaihteessa tein päätöksen että jätän koodauksen kokonaan. Olen aikoinaan palanut siitä loppuun ja kesti vuosia ennen kuin pystyin taas koodaamaan. Mutta näköjään sietokyky on edelleen matala ja koen että on parempi tehdä niitä asioita jotka lisää energiaa ja vahvistaa hyvinvointia. Joten jatkossa keskityn vain latex-vaatteiden valmistukseen.
Huomasin myös latex-vaatteiden valmistukseen liittyviä kompastuskiviä jotka ei valitettavasti ole teknisiä, helposti ratkaistavia ongelmia. Ongelman ytimenä tuntuu olevan jonkun tason keskittymis-/hahmotushäiriö joka on vaivannut lapsesta asti. Se estää etenemistä tietyn pisteen yli ja muutenkin tekee työskentelystä pahimmillaan hyvin tehotonta ja raskasta. Hyvä asia on kuitenkin se että olen siitä nyt tietoinen ja olen ottanut sen työn alle. Toivottavasti siihen löytyy ratkaisuja jo tämän kevään aikana.
Latex-vaatteiden valmistus
Suurin haaste latex-vaatteiden valmistuksessa on ollut kaavojen teko. Se oli minulle ihan uusi asia kun aloin tekemään näitä vaatteita. Keskittymis-/hahmotushäiriön takia opettelu on ollut todella hidasta mutta bruteforce tyylillä olen muutkin taidot oppinut ja niin tuntuu käyvän tämänkin asian kanssa.
Viimein alkaa olemaan kaikki tarvittavat taidot kasassa jotta voin työstää kaavoja hieman nopeampaan tahtiin. Viimeisin haaste oli kaavojen skaalaus kaikkiin eri kokoihin. Koska myynnissä on kymmenen eri kokoa niin yhden tuotteen kaavoista joutuu tekemään kymmenen eri versioa. Halusin että se vaihe on mahdollisimman tehokas jotta siihen ei kulu mahdottoman paljon aikaa. Nyt olen löytänyt toimivan tavan ja myyntiin on tullutkin jo kaksi tuotetta jotka on tehty tällä menetelmällä.
Opiskelu jatkuu edelleen ja pyrin kehittämään omia valmistusmenetelmiä paremmiksi. Uusin apuväline kaavojen suunnitteluun on VR-lasit jotka auttavat huomattavasti kun voi nopeasti testata miltä vaatteet näyttävät kolmiulotteisesti katsottuna.
Myyntiin tulleet uudet tuotteet
Myyntiin on tullut kaksi eri vaatetta, miesten stringit ja bokserit. Ne aloittavat uusien kokotaulukkojen mukaisen malliston.
-
Bokserit – basic89 €
-
Stringit #139 €
Otin myös myyntiin beGLOSS merkin tuotteita. Käytän niitä itse ja olen kokenut ne hyviksi ja laadukkaiksi joten tarjoan niitä mielelläni myös teille. Valikoimasta löytyy näin aluksi kaikki tarpeellinen yhdessä koossa. Lisään tuotteille myös muita kokovaihtoehtoja jos niille on kysyntää.
-
beGLOSS Easy Glide – 250ml21,90 €
-
beGLOSS Latex Protection – 250ml19,90 €
-
beGLOSS Perfect Shine – 250ml21,90 €
-
beGLOSS Perfect Shine Premium Spray – 100ml13,90 €
-
beGLOSS Special Wash LATEX – 250ml11,90 €
-
beGLOSS Wipe9,90 € – 14,90 €
Vuosi 2024
Vuodelle 2024 on samat tavoitteet kun edellisellekin, eli lisää tuotteita myyntiin. Tarkoitus olisi myös hieman päivitellä tätä sivustoa ja korjata kauppa-osio toimivammaksi.
En ota toistaiseksi tilaustöitä vastaan mutta vaatteiden korjauksia teen kuitenkin samanlailla kun ennenkin. Joten jos vaatteessasi on reikä tai repeämä tai haluat muuten muokata sitä niin ota yhteyttä.